Digitaaliset palvelut

Fyysisen tuotteen valmistuksen kompleksisuus, vastuut, ympäristö- ja kierrätysvaatimukset muuttuvat koko ajan haastavammiksi. Kun yritys haluaa viedä uuden tuotteen globaaleille markkinoille ja tarjota erivärisiä ja eri kieliversioilla varustettuja laitteita yksilölliseen elämäntapaan pyrkiville asiakkaille, se joutuu tekemään tuotekehityksen, muokkaamaan tuotantoprosessia, logistiikkaa, jakelua, huoltoa – kaikkea. Lisäksi tuotantokapasiteetti on arvattava kysynnän suhteen osapuilleen oikein ja kaikki nämä investoinnit on tehtävä etukäteen, ennen kuin yhtään tuotetta on myyty.

Toisaalla tietotekniikka, tiedonsiirto ja laskentateho sekä lisääntyvät että muuttuvat edullisemmiksi teknologian kehityksen ja määrien kasvun myötä. Tämä mullistaa läpitunkevasti myös liiketoiminnan rakenteet kaikilla toimialoilla aluksi niin, että digitaaliset ratkaisut ja palvelut avaavat tavan parantaa ja kehittää fyysisten tuotteiden ominaisuuksia, niihin liittyviä palveluita tai vaikka tehostaa huoltoa. Kun jo nyt uusi palvelu voidaan avata yön yli sadoille miljoonille asiakkaille pilvilaskennan avulla, on selvä, että digitaalisen liiketoiminnan pääoman kiertonopeus on vapautumassa fyysisen liiketoiminnan hitaustekijöistä.

Tietovarannoissa tapahtuva ripeä kehitys tuottaa kiihtyvästi lisää raaka-ainetta digitaalisille palveluille ja toisaalta tietoon sisältyvästä arvosta ei päästä nauttimaan ilman tietoa integroivia palveluita. Tästä on syntynyt itseään kiihdyttävästi ruokkiva kasvun kierre, minkä seurauksena ICT-perustaisien digitaalisten palveluiden markkanasta on muodostumassa ICT-teollisuuden suurin markkina.

Strategiassaan TIVIT on valinnut digitaaliset palvelut keskeiseksi panostuskohteeksi tavoitteena synnyttää osaamista, jonka varassa suomalaiset ICT-teollisuuden toimijat voivat nousta kansainvälisiksi toimijoiksi. Digitaalisten palveluiden osaamisesta on tarkoitus rakentaa tietoliikenne- ja matkapuhelinosaamisen rinnalle toinen kantava tukijalka. Sama osaaminen näyttää saavan jo nyt kasvavaan kysyntään myös muilla toimialoilla ja julkisen hallinnon piirissä.

TIVITin menossa olevat tutkimusohjelmat tuottavat jo nyt osaamista digitaalisten palveluiden liiketoiminnan kehittämiseen. Kiihdyttääkseen sekä tukeakseen jo käynnistynyttä kehitystä edelleen TIVIT on käynnistänyt palveluihin fokusoidun uuden tutkimusohjelman vuonna 2012 ja sen rinnalla käynnistyy palveluiden luonnin laboratorion rakentaminen. Näiden suorien toimien lisäksi TIVIT lisää aktiivisuuttaan muiden toimialojen suuntaan sekä on tiivistyvässä vuoropuhelussa julkisen tahojen toimijoiden kanssa. Kansainvälisissä hankkeissa TIVIT pyrkii vaikuttamaan ohjaavasti palvelukehityksen tutkimukseen, alan standardisointiin ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien avaamiseen.

Lue myös ohessa oleva White Paper: Digital Services - the Next Boom

kuva