 |
|
 |
 |
TIVIT:n toimihenkilöt nimettyTiedotusvälineille 20.8.2008
ICT-alan strateginen huippuosaamisen keskittymä tuo täysin uuden tutkimusyhteistyömallin Tivit Oy:n toimitusjohtajaksi Reijo Paajanen ja teknologiajohtajaksi Pauli Kuosmanen
Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus Tivit Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Reijo Paajanen ja teknologiajohtajaksi TkT Pauli Kuosmanen.
”Olemme käynnistämässä täysin uudenlaista tutkimuksellista yhteistyötä kaikkien ICT-alan merkittävien toimijoiden kesken. Tivitin perustaminen on osoitus yhteisestä tahtotilasta luoda, käynnistää ja johtaa kansainvälisesti merkittäviä tutkimusohjelmia sekä ohjata rahoitusta alan strategisen huippuosaamisen kehittämiseen Suomessa", toimitusjohtaja Reijo Paajanen kertoo.
Neljäkymmentä ICT-alan keskeistä toimijaa perustivat Tivit Oy:n helmikuussa 2008. Perustajiin kuuluvat 17 tieto- ja viestintäteollisuuden johtavaa yritystä sekä 19 julkisyhteisöä, joihin kuuluvat keskeiset tiedeyliopistot ja ammattikorkeakoulut, VTT sekä muita alan aktiivisia toimijoita. Keskittymässä sijoitetaan tutkimukseen vuosittain noin 40 miljoonaa euroa, ja toiminnan tavoiteltu laajuus saavutetaan 2-3 vuodessa.
"Huippuosaamisen keskittämisellä pystymme jalostamaan innovaatioita kiihdyttävää osaamista, josta syntyy merkittävää kilpailuetua ja uusia liiketoimintaekosysteemejä globaalissa taloudessa. On erittäin kiinnostavaa ja innostavaa lähteä toteuttamaan jotain todella uutta, joka on jo nyt herättänyt kansainvälistä kiinnostusta", Paajanen jatkaa.
Tivit toimii Tieto- ja viestintäteollisuus ja -palvelut strategisen huippuosaamisen keskittymän (ICT-SHOK) operatiivisena toteuttajana Suomessa, minkä lisäksi se pyrkii verkottumaan kansainvälisesti alan merkittävien kehitys- ja tutkimustoimintaa tekevien toimijoiden kanssa. Tivitin tutkimusohjelmat antavat suomalaisille yrityksille, yliopistoille ja tutkimuslaitoksille etumatkaa kansainvälisiin kilpailijoihin nähden. Toiminnan yritysvetoisuudella taataan tutkimuksen, tuotekehityksen, koulutuksen ja markkinoinnin yhdistäminen kustannustehokkaimmalla tavalla.
"Huippututkimuksen kautta toimijamme kasvattavat osaamistaan ja tulevat entistä halutuimmiksi yhteistyökumppaneiksi. Uskon, että Tivitin ohjelmat tulevat luomaan pohjaa myös tuleville EU-tutkimusohjelmille. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat innovoinnin avaintoimijoita. Heille tarjoamme pääsyn merkittäviin yhteishankkeisiin globaalien toimijoiden kanssa ja sitä kautta myös täysin uutta kasvupotentiaalia rajojemme ulkopuolelle", teknologiajohtaja Pauli Kuosmanen kertoo.
Tivitin tavoitteena on siirtää tuloksia akateemisesta maailmasta entistä nopeammin liiketoiminnan hyötykäyttöön. Käynnistymässä on yhdessä tehtyjen suunnitelmien mukaisesti neljä tutkimusohjelmaa: Future Internet – tulevaisuuden Internet-teknologian tutkimusohjelma, Flexible Services – ICT-pohjaisten palveluiden tutkimusohjelma, Device and Interoperability Ecosystem – älykkäiden laitteiden ja ympäristöjen tutkimusohjelma sekä Cooperative Traffic ICT – älykkään tieliikenteen ja sen palveluiden tutkimusohjelma.
"Tutkimusaiheet eivät kata kaikkea ja ovat toivottavasti joidenkin mielestä aivan vääriä. Tavoittelemme kuitenkin vaikuttavuutta konsensuksen kustannuksella. Toisaalta hankkeet ovat ajallisesti ja aiheeltaan rajattuja. Ne lopetetaan, kun läpimurtotavoitteiseen päästään tai siinä epäonnistutaan. Paajasella ja Kuosmasella on erinomaiset yhteydet sekä uskallus ja kyky innostaa ihmisiä haastamaan maailman huippuosaajat. On hienoa saada yrittäjähenkinen ja korkean profiilin parivaljakko johtamaan kansallisesti tärkeää yhteistyötä”, sanoo Tivit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tatu Koljonen VTT:ltä.
Reijo Paajanen on toiminut pitkään tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus-, tuotekehitys-, konsultti- ja liiketoiminnan kehityksen tehtävissä Nokia Oyj:ssä Suomessa ja ulkomailla. Hänet tunnetaan erityisesti Nokian kommunikaattorin "isänä". Viimeksi hän toimi teknologiajohtajana EB, Elektrobit Oyj:ssä. Hän on ollut mukana alusta asti valmistelemassa ICT-alan strategisen huippuosaamisen keskittymää ja toiminut Tivit Oy:n hallituksen puheenjohtajana ennen nimitystään toimitusjohtajaksi.
Pauli Kuosmasella on takanaan pitkä ura tietotekniikan kehittämisestä sekä yksityissektorilla että yliopistomaailmassa. Hän on työskennellyt erilaisissa alan professuureissa yli kymmenen vuoden ajan sekä toiminut Elisa Oyj:ssä ja Plenware Oy:ssä tutkimus- ja kehitystehtävissä.
Lehdistökuvat henkilöistä: www.netprofile.fi/pressphotos/tivit
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Reijo Paajanen, reijo.paajanen (at) tivit.fi, puh. 050 1905 Teknologiajohtaja Pauli Kuosmanen, pauli.kuosmanen (at) tivit.fi, puh. 050 304 5934 Teknologia-asiantuntija Juha Tanskanen Tekes, juha.tanskanen (at) tekes.fi, puh. 010 605 5860
Future Internet: Reijo Juvonen, reijo.juvonen (at) nsn.com Jukka Manner, jukka.manner (at) tkk.fi
Flexible Services Ulla Killström, ulla.killstrom (at) elisa.fi
Seija Kulkki, seija.kulkki (at) hse.fi Petri Vuorimaa, petri.vuorimaa (at) tkk.fi
Device and Interoperability Ecosystem Petri Liuha, petri.liuha (at) nokia.com Juha-Pekka Soininen, juha-pekka.soininen (at) vtt.fi
Cooperative Traffic ICT Hannu Hakala, hannu.hakala (at) elektrobit.com Jukka Laitinen, jukka.laitinen (at) vtt.fi
Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus Tivit Oy muodostettiin helmikuussa 2008 tehtävänään käynnistää Tieto- ja viestintäteollisuus ja -palvelut strategisen huippuosaamisen keskittymän tutkimusohjelmat ja kanavoida niille yksityistä ja julkista rahoitusta. Toimintansa lähtökohdaksi Tivit on saanut tiede- ja teknologianeuvostolta strategisen huipp
Takaisin
|
|
 |
|
|