Cooperative Traffic

Tulevaisuuden liikenne on suurten haasteiden edessä. Liikennemäärät lisääntyvät samalla kun pitäisi ottaa huomioon ympäristön hyvinvointi. Liikenteen sujuvuus ja turvallisuustekijät ovat myös tulevaisuuden liikenteen painopisteitä.
 
Cooperative Traffic -ohjelman visiossa tulevaisuuden liikenne perustuu vahvasti ICT-teknologiaan. Kulkuneuvot, autojen ajotietokoneet ja koko tie- ja katuverkosto pystyy kommunikoimaan ja jakamaan informaatiota keskenään. Tämä esimerkiksi parantaa liikenneturvallisuutta, kun tiellä liikkuja saa vaaranpaikoista tai äkillisesti muuttuvasta ajokelistä tiedon hyvissä ajoin. Samoin ruuhkat helpottuvat, kun järjestelmä voi ohjata liikennevirtoja sujuvasti kulkeville väylille.
 
Ohjelman tavoitteena oli nostaa Suomi kansainväliseen kärkeen sovelletun liikenne-ICT-teknologian kehittäjänä ja soveltajana.

Ohjelma päättyi helmikkuussa 2011.

Ohjelmajohtaja: Juha Hulkkonen, IBM, juha.hulkkonen (at) fi.ibm.com