Palvelupaja FORGE

 

Palvelupaja FORGE on digitaalisten palveluiden kehityslaboratorio. FORGEn avulla TIVIT haluaa varmistaa, että suomalaiset yritykset sekä julkiset toimijat pääsevät kärkijoukoissa hyödyntämään digitaalisen murroksen mahdollisuuksia ja luomaan omaehtoisia innovaatioita. Yhä useammin digitaalinen tuote tai palvelu on ensisijainen, fyysistä toimintaa tarvitaan apuna. Kun erilaiset yhteiskunnan palvelut siirtyvät verkkoon, tietoyhteiskunta muuttuu palveluyhteiskunnaksi.

Palvelupaja FORGEsta tulee lisäarvon tuottamiseen suunniteltu pilvipalvelu, johon kootaan uusinta teknologiaa hyödyntäen mahdollisimman paljon vahvaa suomalaista open source-ajattelua. Teknologian lisäksi laboratorion ympärille kootaan palveluiden kehitysyhteisö.

Samalla halutaan myös tukea muiden teollisuudenalojen palvelukehitystä sekä julkisen hallinnon ponnisteluja kohden parempia palveluita. FORGEn kautta myös ne pääsevät hyödyntämään TIVITin tutkimusohjelmien uusimpia tuloksia.

Vuoden 2012 aikana rakennetaan Palvelupaja FORGEn tekninen ympäristö ja valitaan yhteistyökumppanit. Laajemmin laboratorion toiminta on suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2013, ja täydessä laajuudessaan se toimii vuonna 2014. Tulevaisuudessa palveluita tarjotaan ICT-yritysten lisäksi myös muiden toimialojen yrityksille ja julkisten palveluiden tuottajille.


Lisätietoja Palvelupaja FORGEn johtajalta Jari Juopperilta, jari.juopperi@tivit.fi