Next Media

Next Media - digitalisoituvan median konseptit, ratkaisut ja liiketoimintamallit

Median tuottaminen ja kuluttaminen ovat murroksessa. Mediatuotannon, jakelun ja kuluttamisen digitalisoituminen sekä laajakaistaverkkojen ja mobiilin Internetin yleistyminen sallivat yhä vaativampien mediasisältöjen jakelun erilaisiin päätelaitteisiin. Kuluttaminen muuttuu yhteisöllisemmäksi, osallistuvammaksi, monikanavaiseksi sekä ajasta ja paikasta riippumattomaksi. Erilaisten päätelaitteiden määrä kuluttajan arjessa kasvaa ja mobiilisuuden merkitys korostuu.

Next Media -tutkimusohjelma tähtää innovaatioihin, jotka uusien liiketoimintamallien, konseptien ja teknologian avulla helpottavat ihmisten arkielämää, herättävät ja tukevat vuorovaikutteisuutta ja tarjoavat aivan uudenlaisia mediaelämyksiä.

Next Median yritysvetoinen ohjelma koostuu neljästä työpaketista, joista kukin vastaa oman tutkimusteemansa mukaisesta tutkimus- ja kehitystyöstä. Teemoissa tutkitaan median tuottamista kaikilta näkökohdilta, suurten tietomassojen hallinnasta aina prosessien muuttumisen kautta liiketoimintamalleihin ja käyttäjäkokemukseen asti. Tutkimustyössä ovat mukana kaikki Suomen keskeisimmät media-alueen tutkimusorganisaatiot.

Next Median keskeiset tutkimusteemat ovat:

  • Liiketoimintamallit, konseptit ja organisaatioiden kehittäminen
  • Yhteisöllinen vuorovaikutus, yhteisluominen ja mediakokemus
  • Profilointi, kontekstitietoisuus ja sisällön mukauttaminen
  • Sisältömassojen haltuunotto, tuotannon prosessit ja välineet

 
Ohjelmajohtaja: Eskoensio Pipatti, Sanoma Entertainment, eskoensio.pipatti@sanoma.com
 
 Uusimpia tutkimustuloksia
 
Ohjelman kotisivut