Data to Intelligence (D2I)

TIVITin Data to Intelligence -ohjelma tutkii tietovarantojen hyödyntämistä.

Tutkimuslaitos IDC on arvioinut, että niin sanottujen big data -teknologioiden ja -palveluiden volyymi kasvaa vuoden 2010 3,2 miljardista noin 16,9 miljardiin dollariin lähivuosina. Lisäksi avoimen tiedon rooli kasvaa esimerkiksi lainsäädännön muutosten myötä.

D2I-ohjelman tavoitteena on oppia hyödyntämään ja jalostamaan yhä kasvavaa tietomassaa uusilla, moderneilla tavoilla. Ohjelmassa jalostetaan organisaatioiden ja käyttäjäkeskeisten kehitystavoitteiden kautta älykkäitä menetelmiä ja työkaluja, joilla hyödynnetään monipuolisesti tietovarantoja. Menetelmien avulla voidaan luoda innovatiivisia liiketoimintamalleja ja palveluita, joilla saadaan mitattavia hyötyjä eri sidosryhmille.

D2I-ohjelma on käynnistynyt huhtikuussa 2012. Ohjelman kestoksi on suunniteltu 3-4 vuotta. Mukana on 27 yritystä eri toimialoilta sekä 10 tutkimuslaitosta.

Ohjelmajohtajana toimii 1.4. alkaen Matti Vakkuri Tieto Oyj:stä matti.vakkuri@tieto.com

Ohjelman kotisivut